Säännöksen tarkoitus on estää tilanteet, joissa velallinen tarkoituksellisesti ajoittaa velkajärjestelyn sellaiseen aikaan, jolloin hän ei maksaisi velkojaan ollenkaan tai maksaisi niitä vain vähän. Tätä on pidetty välttämätöntä velkojien aseman ja järjestelmän yleisen hyväksyttävyyden turvaamiseksi (HE 83/2014 vp s. 11).
yksittäisten täytäntöönpanotoimien keskeyttämisen jatkaminen ei aiheuta kohtuutonta haittaa asianosaisten osapuolten oikeuksille tai eduille; tai
2 a) on maksettava työnantajan huoltokonttoritoimintaan perustuvasta työntekijän saatavasta määrä, joka vastaa hakemuksen vireilletuloa edeltäneen kolmen kuukauden aikana työsuhteesta johtuneesta palkasta tai eläkkeestä erotettuja varoja.
18 artikla. Muiden uudelleenjärjestelyyn liittyvien liiketoimien suojaaminen.
Yrityssaneerauslain 2 §:n 2 momentin 3 kohdan mukaan saneerausmenettelyn kohteena ei voi olla selvitystilassa oleva yhtiö, osuuskunta tai säätiö.
Johdanto-osan kappaleen 55 mukaan täysimääräiseksi saatavien suoritukseksi riittää, että saatavan pääoma ja vakuudellisten velkojien tapauksessa vakuuden arvo on suojattu. Siten esimerkiksi korkoja voidaan leikata.
Direktiivin III osastossa säädetään yritystoiminnassaan epäonnistuneiden, maksukyvyttömiksi ajautuneiden yrittäjien toisesta mahdollisuudesta. Pääperiaatteena on, että tällaisten rehellisesti toimineiden yrittäjien olisi vapauduttava heille jääneestä henkilökohtaisesta velkavastuusta kolme vuotta kestävän maksuohjelman myötä tai kolmessa vuodessa konkurssin alkamisesta. Samassa ajassa olisi lähtökohtaisesti vapauduttava myös elinkeinotoiminnan harjoittamista rajoittavista kielloista.
Johdanto-osan kappaleen 39 mukaan direktiivissä ei olisi estettävä sitä, että velalliset voivat tavanomaisen liiketoimintansa puitteissa maksaa sellaisten velkojien saatavat, joihin täytäntöönpanotoimien keskeyttäminen ei vaikuta, ja sellaisille velkojille, joihin se vaikuttaa, ne saatavat, jotka syntyvät yksittäisten täytäntöönpanotoimien keskeyttämisen aikana. Sen varmistamiseksi, että velkojat, joiden saatavat syntyivät ennen uudelleenjärjestelymenettelyn aloittamista tai yksittäisten täytäntöönpanotoimien keskeyttämistä, eivät painosta velallista maksamaan kyseisiä saatavia, joita muutoin leikattaisiin uudelleenjärjestelyohjelman toteuttamisen kautta, jäsenvaltioiden olisi voitava säätää kyseisiä saatavia koskevan velallisen maksuvelvoitteen lykkäämisestä.
Direktiivin tavoitteena on taata maksukyvyttömille mutta rehellisille yrittäjille mahdollisuus vapautua veloistaan ja aloittaa uudestaan ilman velkataakkaa enintään kolmen vuoden pituisen maksuohjelman suorittamisen jälkeen. Direktiivin puitteisiin vaikuttaisi sopivan huonosti säännös, jonka nojalla maksuohjelmaa pidennettäisiin pelkästään siitä syystä, että yrittäjän maksukyky ei mahdollista velkojen lyhennyksiä ohjelman aikana. Maksuvelvollisuudesta kokonaan vapautetun rehellisen yrittäjän olisi voitava ohjelman päättyessä vapautua velkavastuusta lähtökohtaisesti samoin ehdoin kuin yrittäjän, jonka maksukyky riittää maksuerien suorittamiseen. Maksuohjelman keston pidentäminen maksuvelvollisuuden poistamisen vuoksi olisi ristiriidassa direktiivin tavoitteiden kanssa. Velkajärjestelylain 30 §:n 4 momentin säännöstä tulee tältä osin muuttaa.
Artiklan 1 kohdan mukaan jäsenvaltioiden on varmistettava, että velalliset, jotka aloittavat ennaltaehkäisevän uudelleenjärjestelymenettelyn, saavat pitää täydellisen tai ainakin osittaisen määräysvallan omaisuuteensa ja päivittäiseen liiketoimintaansa.
velallinen on olemassa olevien tai odotettavien taloudellisten vaikeuksiensa vuoksi sopimattomasti heikentänyt taloudellista asemaansa tai suosinut jotakuta velkojaa taikka muutoin järjestellyt taloudellista asemaansa velkojien vahingoittamiseksi, tai on todennäköisiä syitä epäillä velallisen menetelleen näin.
kansallisen lainsäädännön mukaisia julkisyhteisöjä; ja
Yrityssaneerauslain 5 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan hakemuksen saneerausmenettelystä voi tehdä velkoja tai useampi velkoja yhdessä, ei kuitenkaan velkoja, jonka saatava on riitainen perusteeltaan tai olennaiselta osin määrältään taikka muusta syystä epäselvä. Hakemuksen voi 1 momentin 3 kohdan mukaan tehdä myös se, jolle velallisen maksukyvyttömyys muun seikan kuin osakkuuden vuoksi todennäköisesti tulisi aiheuttamaan saamisoikeuteen perustuvia taloudellisia menetyksiä.
Yrityssaneerauslain 45 §:n 1 momentin nojalla vakuusvelkojen, mukaan lukien yrityskiinnityksen haltijan vakuusvelkaosuus, osalta on sallittua toteuttaa esimerkiksi korkoihin ja maksuaikatauluun liittyviä järjestelyjä, mutta vakuudellisen velan pääoma on turvattu koko vakuuden arvoon asti kuten johdanto-osan kappaleessa 55 mainitaan. Johdanto-osan kappaleesta ilmenevin tavoin esimerkiksi korkoihin liittyvät järjestelyt eivät loukkaa ehdottoman etuoikeuden sääntöä. Siten tilannetta, jossa direktiivin mukaista ehdottoman etuoikeuden sääntöä vakuudellisten saatavien vahingoksi loukattaisiin, ei voi Suomessa syntyä.
Velkajärjestelylain 31 a §:n 1 momentissa todetaan, että jos velkojana on yksityishenkilö, maksuohjelman kesto voidaan hänen vaatimuksestaan määrätä jatkumaan enintään kaksi vuotta sen jälkeen, kun maksuohjelma on muiden tavallisten velkojen osalta päättynyt. Jos velallinen säilyttää omistusasuntonsa, tämä kahden vuoden aika voidaan määrätä alkamaan myöhemmästäkin ajankohdasta kuin siitä, kun maksuohjelma on tavallisten velkojen osalta päättynyt. Edellytyksenä ohjelman jatkamiselle on, että sitä voidaan pitää kohtuullisena ottaen huomioon yksityisvelkojan saatavan peruste ja määrä, hänen taloudellinen asemansa sekä velallisen olosuhteet.
Velkajärjestelyä ei ole tarkoitettu sellaiseksi yleiseksi menettelyksi, johon aina voitaisiin turvautua maksuvaikeuksien tai velkaongelmien ilmetessä. Tällaisen käsityksen yleistymisellä on katsottu olevan maksumoraaliakin heikentävä vaikutus. Siksi lähtökohtana on, että velkajärjestely voidaan myöntää samalle henkilölle vain yhden kerran. (HE 183/1992 vp s. 53) Esteperuste voi olla olemassa sekä silloin, kun velallinen on noudattanut ohjelman loppuun, että silloin, kun ohjelma on määrätty raukeamaan ja velallinen sittemmin hakee velkajärjestelyä uudelleen. Jos velallinen on aiemmin hakenut velkajärjestelyä, mutta velkajärjestelyhakemus on hylätty, peruutettu tai jäänyt sillensä, ei velkajärjestelylle ole tämän kohdan mukaista estettä.
Velkajärjestelylain 42 §:n 4 momentin 1 kohdan mukaan maksuohjelma voidaan määrätä raukeamaan velkojan hakemuksesta, jos velallinen on olennaisesti laiminlyönyt maksuohjelman noudattamisen ilman hyväksyttävää syytä.
Vähäisten saatavien maksu ei vaaranna liiketoiminnan uudelleenjärjestelyä 6 artiklan 4 kohdan a alakohdan tarkoittamalla tavalla, ja selvittäjän hyväksymää vähäisten saatavien maksua voidaan pitää myös direktiivissä tarkoitetulla tavalla asianmukaisesti perusteltuna. Lisäksi direktiivi kieltää ainoastaan perintätoimet. Johdanto-osan kappaleen 39 mukaisesti kansallisen lainsäädännön määriteltäväksi jää, millaiset velat velallinen saa vapaaehtoisesti maksaa. Direktiivissä ei ole kuittausta koskevia säännöksiä.
Edellä esitetyistä syistä velkajärjestelylain 9 §:ään on perusteltua lisätä säännös maksukyvyttömien yrittäjien pääsystä menettelyyn ilman, että 9 §:ssä säädettyjä muita edellytyksiä tutkitaan. Direktiivi ei kuitenkaan edellytä, että entinen yrittäjä pääsee velkajärjestelyyn, jos hänen velkansa kokonaisuudessaan johtuvat muista syistä kuin harjoitetusta elinkeinotoiminnasta. Direktiivin 20 artiklan 1 kohdan perusteella voidaan edellyttää, että yrittäjällä on hänen aiemmin harjoittamaansa elinkeinotoimintaan liittyviä velkoja. Direktiivin mukaista ei sen sijaa olisi säätää lisäedellytykseksi esimerkiksi sitä, että elinkeinotoiminnan harjoittaminen olisi ennen toiminnan päättymistä jatkunut jonkin vähimmäisajan tai että yrittäjän velat liittyisivät pääosin harjoitettuun elinkeinotoimintaan. Mahdollisiin väärinkäytöksiin ja muihin estetilanteisiin on pyrittävä puuttumaan direktiivin 23 artiklan mukaisten poikkeusperusteiden puitteissa.
Yrityssaneerauslain 15 §:n 2 momentin mukaan menettelyn alkaminen keskeyttää viivästyskoron kertymisen saneerausvelalle. Lain 18 §:n 1 momentin mukaan vakuusvelkojalla on 17 §:ssä säädetyn kiellon estämättä oikeus saada maksu velan ehtojen mukaisista, hakemuksen vireilletulon jälkeen erääntyvistä koroista ja muista luottokustannuksista.
uudelleenjärjestelyohjelman mukaan mikään asianosaisten osapuolten ryhmä ei voi saada tai pitää itsellään saataviensa tai etujensa yhteenlaskettua määrää enempää.